Aivosairauksien tutkimuksen ja hoidon pääpaino on päälaellaan

Aivosairauksien tutkimuksen ja hoidon pääpaino on päälaellaan

Aivosairauksien tutkimuksen ja hoidon pääpaino on päälaellaan – monia aivosairauksia voitaisiin ehkäistä panostamalla varhaisiän tutkimukseen

Akatemiaprofessori, neurobiologi Kai Kailan mukaan aivosairauksien määrää voitaisiin merkittävästi vähentää, jos tutkimuksen painopistettä siirrettäisiin syntymään ja varhaislapsuuteen. Julkiset rahoitusmekanismit perustutkimuksessa ja sairaaloissa eivät kuitenkaan tue tätä ajatusta, eikä lääketehtaillakaan ole tähän intressiä, Kaila sanoo.

­–Merkittävin epäkohta psykiatristen ja neurologisten sairauksien tutkimuksen ja erityisesti hoidon piirissä on se, että aivojen toimintaan liittyvien häiriöiden kehitysbiologista pohjaa ei ole laajalti tiedostettu. Tarjolla on valtava määrä terapioita, jotka kohdistuvat vanhenevan väestön aivosairauksien loppuvaiheen oireisiin, mutta nämä oireenmukaiset terapiat eivät koskaan paranna sairautta, Helsingin yliopiston professori, neurobiologi Kai Kaila sanoo.

Kailalla on selkeä missio ja sanoma yhteiskunnallisille päättäjille. Hänen mukaansa aivotutkimuksen painopistettä tulisi muuttaa niin, että panostettaisiin aivosairauksiin johtavien kehityspolkujen tutkimukseen ja uusien hoitomuotojen kehittämiseen jo lapsen syntymästä lähtien. Jos ihmiselämän alkuvaiheeseen panostettaisiin huomattavasti nykyistä enemmän, meidän olisi mahdollista merkittävästi ehkäistä aivosairauksien syntyä.

Kuulostaa loogiselta, yhteiskunnan kannalta järkevältä resurssoinnilta ja inhimillisesti ajateltuna erittäin hyvältä, jos tulevaisuudessa aivosairaudet olisivat paremmin ehkäistävissä. Mutta näin ei sitten tehdä?

– Vauvoilla on vaikea tehdä tutkimusta, eikä lääketehtaille ei ole mitään hyötyä tästä potilasryhmästä. Kuitenkin tämä on se potilasryhmä, joka määrittää tulevaisuuden sairaustaakkaa. Suurin osa aivosairauksille altistavista tekijöistä tulee ensimmäisistä päivistä ja tunneista, jopa ennen syntymää. Ne materialisoituvat myöhemmin: varhaislapsuudessa, teini-iässä, aikuisena, usein jopa vanhuudessa. Yksilön kohdalla tämä toimii kuin aikapommi, Kai Kaila sanoo.

Kailan mukaan tutkimusrahoitus on liian lyhytjänteistä, eikä se kannusta tutkimukseen, johon pitäisi varata vähintään parikymmentä vuotta, mielellään kokonaisen ihmiselämän kattava ajanjakso.

– On ilmennyt, että hyvinkin lyhytkestoiset epäsuotuisat olosuhteet syntymän aikaan sekä varhaislapsuudessa “kanavoivat” aivojemme kehitystä ja toimintaa tavoilla, joilla on elinikäinen haitallinen vaikutus. Eläinkokeista voidaan päätellä, että sairauksien kehitys pystyttäisiin estämään tai niiden vakavuutta lieventämään jo alussa. Sen sijaan nyt hoidetaan oireita. Potilas ei parane, mutta oireet lievenevät, Kaila sanoo.

Yhdeksi esimerkiksi tästä hän nostaa syntymäasfyksian, joka tarkoittaa pitkittyneestä ja komplisoidusta synnytyksestä johtuvaa hapenpuutetta ja hiilidioksiditasojen nousua vastasyntyneen aivoissa ja koko kehossa. Syntymäasfyksian johdosta maailmassa kuolee vuosittain noin miljoona lasta ja kymmenet miljoonat lapset kärsivät sen seurauksista elämässään.

Kailan mukaan lääkeyhtiöt eivät ole kiinnostuneita kehittämään lääkitystä, joka ehkäisisi syntymäasfyksian johdosta aiheutuvia aivojen vaurioita, sillä ne vaatisivat mitättömän pienen tuotantovolyymin verrattuna siihen, mikä aivosairauksien oireita lieventävillä lääkkeillä on aikuisväestössä. Lisäksi vastasyntyneiden aivotoiminnan häiriöiden perustutkimus on vähäistä ja kliinisiin kokeisiin vauvoilla liittyvät omat käytännönongelmansa.

– Lisäksi tällainen tutkimus vaatii isoja tutkimusryhmiä ja on hidasta. Tutkijat, kuten monet muutkin, pyrkivät näkyvyyteen ja meritoitumiseen. Sitä on turha toivoa tutkimukselta, joka kohdistuu kaikkein pienimpiin. Investoinnit ja infran kehitys vastasyntyneiden aivotutkimuksessa ja aivovaurioiden hoidossa ovat vuosikymmeniä jäljessä siitä, mitä ne ovat aikuisten aivosairauksien kohdalla, Kaila sanoo. Hänen mukaansa tutkimusrahoittajat vaativat myös liian nopeaa aikajännettä tuloksien suhteen. Jos aivosairauksien kehityspolkuja haluttaisiin todella tutkia vauvoista lähtien, tarvittaisiin pitkäjänteistä, ihmiselämän läpi kestävää tutkimusta.

– Keskiajalla arkkitehti piirsi kirkon ja tiesi, ettei tulisi koskaan näkemään valmista rakennusta. Tällaista asennetta ei ole aikamme biolääketieteessä lainkaan. Tutkijoilta vaaditaan tuloksia, ja jotta he saisivat rahoitusta, heidän pitää esimerkiksi näyttää, kuinka monta kertaa heidän artikkeleitaan on siteerattu viimeisen viiden vuoden aikana. Rahoituspäätännän nopeus on toista luokkaa kuin mitä tällainen työ vaatisi, Kaila sanoo.

Kai Kaila puhui aiheesta ”Vastasyntyneet ja lapset lääketieteen katveessa: ovatko prioriteetit kohdallaan” kansainvälisellä aivoviikolla järjestetysää, Kehittyvät aivot -seminaarissa maanantaina 13. maaliskuuta klo 17–19 Helsingin yliopistolla.

Lisätietoja:

Kai Kaila, Helsingin yliopisto
puh. 040 725 67 59

Merja Rekola, Aivosäätiö
puh. 0400 933 938