Lapsen kehittyvät aivot ovat addiktiolle herkemmät kuin aikuisen

Tässä tietoa ja vinkkejä – vastasyntyneestä varhaisnuoreen – aivojen kehittymiseen vaikuttavista tekijöistä lastenneurologin, lastenpsykiatrin, neurobiologin ja kliinisen neurofysiologin näkökulmista.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan vanhemmat tuijottavat liikaa lasten peliaikoja sen sijaan, että miettisivät, missä lapsen ajatukset ovat. Ruutuaikojen tuijottaminen on turhaa – tärkeämpää on tuntea lapsensa.

Pelaaminen on jatkuva stressitila lapselle, sillä kaikki aistit ovat jatkuvasti valppaina. Digitaalisuus ja jatkuva kännykän läsnäolo kuormittavat lasta. Nyt lapsuuttaan elävät sukupolvet kasvavat ympäristössä, jollaista ei ennen ole ollut.

Sosiaalinen media ja pelit luovat lapsille vanhempiensa lapsuudesta hyvin erilaisen todellisuuden, joka johtaa lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan toisenlaisiin ihmisiin ja toisenlaisiin ihmissuhteisiin.

— Didipelaaminen ja someriippuvuus muuttavat perusasioita. Mitä se tekee lasten ja nuorten sosiaalisille suhteille, jos ei ole oikeaa kaveeraamista? Ei mietitä, millaisia tyyppejä muut ovat, mistä tykkäävät. Ei puhuta, Sinkkonen sanoo.

Sinkkonen on tavannut lapsia, joilla saattaa olla paljon kavereita, mutta todellisuudessa kaverit ovat netissä ja sosiaalisessa mediassa, eikä lapsi ole koskaan heidän kanssaan kasvokkain.

– Lapsi saattaa saada 2 000 WhatsApp-viestiä päivässä. Ei sellaista tarvita. Kyse on tottumuksesta. Kädet hamuavat puhelinta vähän kuin tupakoitsijalla tupakka-askia, Sinkkonen sanoo.

Vanhemmat ja digivälineet

Tässä katse suuntautuu myös vanhempien antamaan esimerkkiin. Sinkkosen mukaan on surkuhupaisaa katsoa julkisissa liikennevälineissä vanhempia pikkulasten kanssa.
– Neljä viidestä vanhemmasta räplää älypuhelintaan ja lapsi istuu rattaissa vieressä.

Mikä on sopiva pelaamisaika?

Aika entinen ei koskaan enää palaa. Digitaalisuus ja pelit ovat tulleet jäädäkseen, sitä on turha kieltää. Ja niissä on hyviäkin puolia. Sinkkonen on nähnyt muun muassa Lastenlinnassa työskennellessään, kuinka vaikeasti vammaiset lapset ovat tietokoneelle päästyään aktivoituneet ja virkistyneet.

Mutta liika on liikaa, ja kohtuus on koetuksella. Millä sitten selviämme sosiaalisen median ja digitaalisuuden tuomasta ähkystä ja kuormituksesta, ja kuinka pidämme lapsemme siinä maailmassa tolkuissaan? Sinkkosen mukaan avain on riittävän monipuolinen keskustelu ja elämän kokonaiskuva.
– Se, kauanko 10-vuotias saa pelata, ei ole relevantti kysymys. Pitää miettiä, kuinka paljon hänellä on muita harrastuksia, osaako hän ottaa rennosti, millainen on hänen persoonansa ja muuttuuko käyttäytyminen esimerkiksi pelaamisen jälkeen, Sinkkonen sanoo.

Vaikka lapsi pelaisi vain puoli tuntia viikossa, mutta hänen mielensä askartelee koko ajan pelin parissa ja siinä, milloin hän saa pelata, on syytä pitää kokonaan taukoa.
– Ylikuormituksen määrä lapsella on täysin yksilöllistä. Täytyy tuntea oma lapsensa, Sinkkonen sanoo.

Ikäraja?

Sinkkonen muistuttaa vanhempia ikärajojen noudattamisen tarpeellisuudesta.
– Jos ostaa lapselleen uuden pelin, olisi hyvä tietää, millainen se on. Ettei ole ihan kuutamolla.

Kaikkien ruutuaikaohjeiden ja sääntöjen keskellä tärkeää on tuntea oma lapsensa: miten hän reagoi eri asioihin ja mikä hänelle on sopiva määrä digitaalisuutta. Yksi addiktion selvä merkki on, jos lasta on vaikea saada pois pelimaailmasta tai hän on ärtynyt sen jälkeen. Vanhemman on keskusteltava lapsen kanssa ja pystyttävä sanomaan, että nyt riittää.

Tai sitten voi tehdä esimerkiksi kuten eräässä kuusilapsisessa perheessä.
– Vanhemmat olivat tehneet operaattorin kanssa sopimuksen, että systeemit katkeavat klo 18. Lapset tiesivät, ettei sen jälkeen voi enää pelata. Se oli paljon parempi kuin että äiti tai isä koko ajan hoputtaa, Sinkkonen sanoo.

Aivosairauksien tutkimuksen ja hoidon pääpaino on päälaellaan

Akatemiaprofessori, neurobiologi Kai Kailan mukaan aivosairauksien määrää voitaisiin merkittävästi vähentää, jos tutkimuksen painopistettä siirrettäisiin syntymään ja varhaislapsuuteen. Julkiset rahoitusmekanismit perustutkimuksessa ja sairaaloissa eivät kuitenkaan tue tätä ajatusta, eikä lääketehtaillakaan ole tähän intressiä, Kaila sanoo.

–Merkittävin epäkohta psykiatristen ja neurologisten sairauksien tutkimuksen ja erityisesti hoidon piirissä on se, että aivojen toimintaan liittyvien häiriöiden kehitysbiologista pohjaa ei ole laajalti tiedostettu. Tarjolla on valtava määrä terapioita, jotka kohdistuvat vanhenevan väestön aivosairauksien loppuvaiheen oireisiin, mutta nämä oireenmukaiset terapiat eivät koskaan paranna sairautta, Helsingin yliopiston professori, neurobiologi Kai Kaila sanoo.

Kailalla on selkeä missio ja sanoma yhteiskunnallisille päättäjille. Hänen mukaansa aivotutkimuksen painopistettä tulisi muuttaa niin, että panostettaisiin aivosairauksiin johtavien kehityspolkujen tutkimukseen ja uusien hoitomuotojen kehittämiseen jo lapsen syntymästä lähtien. Jos ihmiselämän alkuvaiheeseen panostettaisiin huomattavasti nykyistä enemmän, meidän olisi mahdollista merkittävästi ehkäistä aivosairauksien syntyä.

Kuulostaa loogiselta, yhteiskunnan kannalta järkevältä resurssoinnilta ja inhimillisesti ajateltuna erittäin hyvältä, jos tulevaisuudessa aivosairaudet olisivat paremmin ehkäistävissä. Mutta näin ei sitten tehdä?

– Vauvoilla on vaikea tehdä tutkimusta, eikä lääketehtaille ei ole mitään hyötyä tästä potilasryhmästä. Kuitenkin tämä on se potilasryhmä, joka määrittää tulevaisuuden sairaustaakkaa. Suurin osa aivosairauksille altistavista tekijöistä tulee ensimmäisistä päivistä ja tunneista, jopa ennen syntymää. Ne materialisoituvat myöhemmin: varhaislapsuudessa, teini-iässä, aikuisena, usein jopa vanhuudessa. Yksilön kohdalla tämä toimii kuin aikapommi, Kai Kaila sanoo.

Kailan mukaan tutkimusrahoitus on liian lyhytjänteistä, eikä se kannusta tutkimukseen, johon pitäisi varata vähintään parikymmentä vuotta, mielellään kokonaisen ihmiselämän kattava ajanjakso.

– On ilmennyt, että hyvinkin lyhytkestoiset epäsuotuisat olosuhteet syntymän aikaan sekä varhaislapsuudessa “kanavoivat” aivojemme kehitystä ja toimintaa tavoilla, joilla on elinikäinen haitallinen vaikutus. Eläinkokeista voidaan päätellä, että sairauksien kehitys pystyttäisiin estämään tai niiden vakavuutta lieventämään jo alussa. Sen sijaan nyt hoidetaan oireita. Potilas ei parane, mutta oireet lievenevät, Kaila sanoo.

Yhdeksi esimerkiksi tästä hän nostaa syntymäasfyksian, joka tarkoittaa pitkittyneestä ja komplisoidusta synnytyksestä johtuvaa hapenpuutetta ja hiilidioksiditasojen nousua vastasyntyneen aivoissa ja koko kehossa. Syntymäasfyksian johdosta maailmassa kuolee vuosittain noin miljoona lasta ja kymmenet miljoonat lapset kärsivät sen seurauksista elämässään.

Kailan mukaan lääkeyhtiöt eivät ole kiinnostuneita kehittämään lääkitystä, joka ehkäisisi syntymäasfyksian johdosta aiheutuvia aivojen vaurioita, sillä ne vaatisivat mitättömän pienen tuotantovolyymin verrattuna siihen, mikä aivosairauksien oireita lieventävillä lääkkeillä on aikuisväestössä. Lisäksi vastasyntyneiden aivotoiminnan häiriöiden perustutkimus on vähäistä ja kliinisiin kokeisiin vauvoilla liittyvät omat käytännön ongelmansa.

– Lisäksi tällainen tutkimus vaatii isoja tutkimusryhmiä ja on hidasta. Tutkijat, kuten monet muutkin, pyrkivät näkyvyyteen ja meritoitumiseen. Sitä on turha toivoa tutkimukselta, joka kohdistuu kaikkein pienimpiin. Investoinnit ja infran kehitys vastasyntyneiden aivotutkimuksessa ja aivovaurioiden hoidossa ovat vuosikymmeniä jäljessä siitä, mitä ne ovat aikuisten aivosairauksien kohdalla, Kaila sanoo. Hänen mukaansa tutkimusrahoittajat vaativat myös liian nopeaa aikajännettä tuloksien suhteen. Jos aivosairauksien kehityspolkuja haluttaisiin todella tutkia vauvoista lähtien, tarvittaisiin pitkäjänteistä, ihmiselämän läpi kestävää tutkimusta.

– Keskiajalla arkkitehti piirsi kirkon ja tiesi, ettei tulisi koskaan näkemään valmista rakennusta. Tällaista asennetta ei ole aikamme biolääketieteessä lainkaan. Tutkijoilta vaaditaan tuloksia, ja jotta he saisivat rahoitusta, heidän pitää esimerkiksi näyttää, kuinka monta kertaa heidän artikkeleitaan on siteerattu viimeisen viiden vuoden aikana. Rahoituspäätännän nopeus on toista luokkaa kuin mitä tällainen työ vaatisi, Kaila sanoo.

Pienellä lapsella on paljon opittavaa, niimpä lapsen kehittyvät aivot tarvitsevat paljon unta

Kahden ensimmäisen elinvuoden aikana lapsi opettelee ja oppii valtavan määrän asioita ja taitoja. Varhaislapsuus luo myös perustan sille, millaisiksi lapsen aivot rakentuvat. Huima kehitys vaatii paljon unta.

Unella on monia tehtäviä. Pienellä lapsella uni on kuitenkin erityisen tärkeää aivojen rakentumiselle sekä oppimiselle.
Vastasyntyneen aivot ovat vielä keskeneräiset, mutta erityisen joustavat ja herkät oppimaan. Kahden ensimmäisen elinvuoden aikana aivojen muovautuminen on nopeampaa kuin koskaan sen jälkeen. Päivän vahvat kokemukset läheisten ihmisten ja ympäristön kanssa sekä kielen ja liikkeiden harjaantuminen siirtyvät muistijäljiksi aivoihin, ja muistijäljet vakiintuvat nimenomaan unen aikana.  Samalla aivot järjestäytyvät konkreettisesti niin, että osa hermosoluyhteyksistä säilyy ja vahvistuu käytön seurauksena, kun taas heikot ja käyttämättömät yhteydet karsiutuvat pois. Aivot siis muovautuvat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja uni on erityisen tärkeää muovautuvuudelle. Riittävä uni on siten välttämätöntä lapsen kehitykselle.

Unessa lapsen aivot toimivat vilkkaasti

Kun ajatellaan, miten paljon pienellä lapsella on opittavaa, on ymmärrettävää, että lapsi nukkuu paljon. Vastasyntynyt nukkuu keskimäärin 16 tuntia vuorokaudessa ja alle kouluikäinenkin tarvitsee unta vielä 10-12 tuntia.  Myös unen rakenne on erilainen kuin aikuisella. Vauvan yksi unijakso kestää alle tunnin, ja suurin osa unesta on REM-unta eli vilkeunta, jonka aikana aivotoiminta on hyvin vilkasta. Unen aikana aivot käsittelevät ja tallentavat karttuneita uusia taitoja ja kokemuksia, eikä ole harvinaista, että esimerkiksi konttaamaan opetteleva vauva konttaa myös unissaan.

Havahtumisesta takaisin uneen

Lyhyet unijaksot ja vilkeunen suuri määrä merkitsevät, että läpi yön on usein toistuvia pinnallisen unen vaiheita, jolloin vauva herkästi havahtuu, kenties ääntelee ja vähän itkeekin, mutta voi vaipua takaisin uneen itsestään tai kevyellä silittelyllä.
Vuorokausirytmi hakee vasta muotoaan, ja sen löytyminen on yksi lapsen kehitystehtävistä. Hyvää unta voi siten tukea ja ohjata vähitellen siihen suuntaan, että pinnallisen unen havahtumisen aikana vauva kykenisi jatkamaan unta heräämättä kokonaan.

Jos vauva tottuu saamaan joka kerta havahtumisen vaiheessa vanhemman aktiivista hoivaa ja seuraa ja hänet nostetaan pois sängystä, käynnistyy helposti koko perheen elämän sekoittava karuselli, jossa vanhemman ja lapsen välille syntyy nukkumista entisestään vaikeuttava vuorovaikutuskehä. Pitäisi siis pyrkiä rauhallisesti mutta määrätietoisesti toiseen suuntaan, ja auttaa lasta jatkamaan unia keskeytyksettä.

Hyvä uni turvaa tervettä mieltä

Riittävä uni on tärkeää myös lapsen tunne-elämän kehitykselle ja sille, miten lapsi kykenee päivällä tarkkaavaisuuteen ja hallitsemaan impulssejaan. Tyypillisesti hyvin väsynyt lapsi ei pysty nukahtamaan vaan saa kiukkukohtauksia tai muuttuu ylivireäksi. Syynä saattaa olla, että aivojen tietyt välittäjäaineet ovat käyneet vähiin eikä lapsi pysty fokusoimaan toimintaansa. Myös tästä voi kehittyä vanhemman ja lapsen välille tilannetta entisestään pahentava vuorovaikutuskehä.
Kun on tutkittu 3-6-vuotiaita lapsia, joilla on jatkuvia uniongelmia, on havaittu, että univaikeudet ennustavat ahdistusta ja masennusta sekä unihäiriöitä vielä vuosia myöhemmin.

Onko unihäiriö muna vai kana? Sitä ei tarkalleen tiedetä. Unihäiriö voi olla syy, joka altistaa psyykkisille ongelmille, mutta myös joihinkin psyykkisiin piirteisiin liittyy unihäiriö. Tukemalla lapsen rauhallista ja riittävää unta voi kuitenkin todennäköisesti ehkäistä masennusta myöhemmässä elämässä.

Rituaalit valmistavat uneen

Hyvää unta edeltää sopivasti puuhakas päivä, jossa lapsi saa myönteistä huomiota ja monipuolisesti, mutta ei liikaa virikkeitä turvallisessa ympäristössä. Varsinkin illalla virikkeitä on syytä karsia ja valmistaa niiden sijaan lasta hyvissä ajoin nukkumaan positiivisilla rituaaleilla: iltapala, pesu, yöpuvun pukeminen ja iltasatu omassa vuoteessa, minkä jälkeen vanhempi toivottaa hyvää yötä, poistuu huoneesta ja sammuttaa tai himmentää valot. Kun rituaalit toistuvat tutussa järjestyksessä, lapsi oppii alitajuisesti niiden ennakoivan unta ja tottuu nukahtamaan yksin omaan vuoteeseensa.

Lapsen aivot tarvitsevat vuorovaikutusta kehittyäkseen

Aivojen kehityksen kiihkeä vaihe alkaa jo ennen syntymää ja jatkuu varhaisen lapsuuden ajan. Tämän jälkeen tahti hieman tasaantuu, mutta ihmisen aivot ovat kehittyvä ja muuttuva elin koko ihmisen eliniän.

Kehitykseen vaikuttavat monet asiat kuten ihmisen perinnölliset ja yksilölliset ominaisuudet, yksilöllinen kypsymistahti, tunne- ja vuorovaikutuskokemukset ja muut erilaiset virikkeet ja toiminnot. Myös lapsen kohtelu ja unen, ruuan, ulkoilun sopivasta määrästä huolehtiminen on hoivaa, joka osaltaan vaikuttaa aivojen kypsymiseen ja muotoutumiseen.

Perimän ja ympäristön yhteispeli

Kyseessä on perimän ja ympäristön yhteispeli – samoin kuin muussakin lapsen kehityksessä. Kokemukset aktivoivat yhteyksien muodostumista aivoissa ja saman kokemuksen toistuminen vahvistaa yhteyksiä ja rakenteita. Kyse on myös karsintavaiheesta: synapsiyhteydet, joita stimuloidaan vahvistuvat ja yhteydet, joita ei käytetä surkastuvat pois. Tunnekokemusten merkitys on osoittautunut tutkimusten myötä yhä keskeisemmäksi.  Aivot siis muovautuvat sekä rakenteiden että toiminnan osalta. Ensimmäiset 10 elinvuoden aikana plastisuus on voimakasta, mutta se säilyy tietyssä määrin koko eliniän. Aivoja on siis käytettävä, jotta ne kehittyvät, mutta samalla on muistettava, että liiallinen kuormitus ei ole hyväksi. Stressihormonit pitkään vaikuttaessaan ovat myrkkyä aivoille.

Muistin kehityksen ja tunteiden hallinnan alku varhaisessa vuorovaikutuksessa

Kokemusten ketjusta alkaa vähitellen muodostua lapselle käsitys maailmasta ja muista ihmisistä. Muistin kehityksen alku onkin varhaisessa vuorovaikutuksessa ja ihmissuhteissa. Kokemusten myönteisyys saa lapsen luottamaan maailmaan, toisaalta syvä epäluottamus voi saada myös juurensa jo hyvin varhain. Esimerkiksi pelon ja ahdistuksen tunteen hallintaan luodaan pohja jo varhain ensimmäisen elinvuoden aikana. Varhainen hoivan laiminlyönti ja pahimmillaan pahoinpitely voivat vaurioittaa aivojen kehitystä jopa pysyvästi. Aivojen suojaaminen kehityksen aikana on tärkeää.
Aivojen eri osien yhteistoiminta on keskeistä monimutkaisemmissa prosesseissa. Samalla on muistettava tunteet ja niiden jakaminen, joka on olennainen osa inhimillistä vuorovaikutusta. Tunteiden avulla voimme ymmärtää toista ihmistä ja kokea itse ymmärretyksi tulemista ja yhteenkuuluvuutta.

Lapsi tarvitsee aikuisen apua kehittyäkseen. Riittävä määrä virikkeitä ja opetusta, mutta riittävä määrä myös vapaalla olemista on tärkeää, jotta luovuus ja mielikuvitus kehittyvät. Sadut, laulut, lorut, liikkuminen ja tanssi osana sitä kaikki tukevat aivojen myönteistä kehitystä.

Aivojen muovautuvuus on mahdollisuus

Aivot ovat muovautuvat, mikä mahdollistaa paljon. Aivojen kehityksen ja siihen vaikuttavien tekijöiden selventyessä vähitellen alamme hahmottaa myös aivoihin liittyviä ongelmia toisella tasolla – ja ymmärtää tarkemmin, kuinka niihin voidaan vaikuttaa. Aivojen muovautuvuus on mahdollisuus – mikään ei ole koskaan aivan lopullista – uusi mahdollisuus on olemassa.

Aivoterveyden pohja luodaan lapsuudessa

Suomessa lasten aivotutkimuksessa ollaan monella saralla edelläkävijöitä, mutta kehittyvistä aivoista tiedetään vielä hämmentävän vähän. Sampsa Vanhatalon vetämä tutkimusklusteri koostuu eri alojen parhaista osaajista – mukana on niin insinöörejä kuin lastenneurologeja. Imeväisen aivorytmit -tutkimushankkeessa kehitetään muun muassa vastasyntyneen aivosähkökäyrän mittaushattua.

– Kehittyvät aivot ovat pohja ihmisen elinikäiselle aivoterveydelle. Tiedämme kuitenkin vielä hämmästyttävän vähän aivojen toiminnasta. Erityisesti kehittyvien aivojen tutkimusta pitäisi lisätä, Suomen johtaviin lastenneurologeihin kuuluva Leena Haataja sanoo ja muistuttaa, ettei kenellekään ole luvassa uusia aivoja aikuisena – lapsuus määrittää paljolti sitä, miten päämme voi, kun astumme aikuisuuteen.

Haataja toimii johtavana tutkijana Baba Centerissä – Lastensairaalan yhteydessä toimivassa tutkimuskeskuksessa, joka selvittää vauvojen aivotoiminnan kehitystä. Aiemmin hän on ollut kehittämässä Suomessa muun muassa neurologisista ongelmista kärsivien lasten tutkimus- ja hoitoprosessin yhtenäistämistä ja ennustearviointimenetelmiä.

Haataja on mukava Aivosäätiön osittain rahoittamassa Imeväisen aivorytmit -hankkeessa, jonka vetäjänä toimii neurofysiologian professori ja Baba Centerin johtaja Sampsa Vanhatalo.

Hankkeen tavoitteena on kehittää kolme eri älyvaatetta – vastasyntyneen aivosähkökäyrän mittaushattu, uni- ja hengitysrytmin seurantaan sopivat liikehousut ja CP-vamman varhaisarvioon soveltuva älypotkupuku – joilla pystytään seuraamaan aivojen sähköistä toimintaa ja erilaisia aivojen kehittymiseen liittyviä signaaleja.

– Aivojen kehitys toimii dominoefektinä. Edellinen vaihe on välttämätön seuraavalle, ja jos yksi vaihe menee pieleen, se vaikuttaa paljon ja pitkälle jatkovaiheisiin, tutkimushankkeen vetäjä Sampsa Vanhatalo sanoo.

Tekoälystä apua aivojen analysointiin

Vastasyntyneen neurologinen tutkimus on edelleen pitkälti käsityötä ja havainnointia: muun muassa lihasvoimien, refleksien ja jäntevyyden tutkimista sekä vuorovaikutuksen ja reagoinnin tarkkailemista. Vastasyntynyt ei luonnollisesti pysty kertomaan omista tuntemuksistaan, mikä tuo diagnosointiin omat haasteensa. Myös vauvan vireystilalla on iso merkitys.

Toisin sanoen, pienen vauvan neurologisessa tutkimuksessa ilmenevien poikkeavien löydösten merkityksen ennustaminen on aina haastavaa.

– Tämä on käsityötä, jossa tutkimuksen tarkkuus ja tulkinta riippuu paljon kokemuksesta, Haataja toteaa.

– Käytettävissä olevan tutkimustiedon perusteella esimerkiksi CP-vamman kuntoutus pitäisi aloittaa jo ennen viiden kuukauden ikää, jotta saavutettaisiin paras mahdollinen vaikutus lapsen liikuntakyvyn suhteen. CP-vamman varhainen diagnostiikka lapsen ensikuukausina on kuitenkin vaativaa.  Objektiivinen mittausmenetelmä, kuten nyt kehitteillä oleva lihasten aktiivisuutta mittaava potkupuku, voisi antaa lääkärille sellaista lisätietoa, mitä ei käsin tai silmämääräisesti näe.

Aivosähkökäyriä puolestaan mitataan pääosin vain tehohoidossa olevilta lapsilta, ja sielläkin mittareiden vähäinen käyttö tuo omat ongelmansa: vauvan EEG-monitorointi vaatii osaamista, kokemusta ja säännöllisyyttä.

– Keskimäärin teho-osaston hoitaja tekee vain yksittäisiä EEG-virityksiä vuodessa. Se on liian vähän. EEG-monitorointia on vaikea opettaa kaikille, varsinkin kun henkilökunnan vaihtuvuus on suurta, Vanhatalo sanoo.

Lisäksi sähkökäyrän analyysin tekeminen on hidasta ja lääkäriltä asiantuntemusta vaativaa työtä.

Imeväisen aivorytmit -hankkeen kehityskohteena oleva kertakäyttöinen EEG-myssy toisi apua paitsi säännönmukaisempaan mittaukseen myös signaalianalyysiin. Myssyn lisäksi on tarkoitus kehittää koneoppimiseen ja keinoälyyn pohjautuva tietokoneohjelma, joka tuottaa itsenäisesti arvioita aivosähkökäyrästä – esimerkiksi siinä näkyvistä epilepsiakohtauksista ja keskosen aivojen kypsyydestä.

Automaatioon, suureen datamäärään ja tekoälyyn perustuvalla tietokoneanalyysillä saadaan esiin asioita, joita ei näe perinteisillä havainnointimenetelmillä.

Vanhatalon johtama ryhmä on jo kehittänyt tietokoneohjelman, joka on tuottanut keskoslasten aivoista suhteellisen tarkkoja kypsyysarviointeja.

Aivotutkimus vaatii verkostoitumista ja ei-kaupallista rahoitusta

Suomessa lasten aivotutkimus on kansainvälisesti korkealla tasolla. Monessa länsimaassa ei Vanhatalon mukaan ole yliopistosairaaloissakaan aina välttämättä yhtään lääkäriä, joka osaisi tehdä vauvan EEG-mittauksia.

Myös Vanhatalon johtama tutkimusklusteri on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen: siihen kuuluu alojensa parhaita osaajia – neurofysiologeja, lastenlääkäreitä, neuropsykologeja, matemaatikkoja, fyysikoita ja lastenneurologeja. Vanhatalon mukaan aivotutkimuksen alalla tarvitaankin erityisesti monitahoista verkostoitumista.

– Maailmalla on tietoa mittaamisesta, mutta se ei kohtaa lääkäreitä, Vanhatalo sanoo.

Hän huomauttaa, että myös liian pitkä tutkimussykli vaikeuttaa aivotutkimusta ja hoitojen kehittämistä.

– Meidän on vaikea kehittää hoitomuotoja, jos tutkimussykli on pitkä ja aivojen kehitystä arvioidaan vasta kahden tai neljän vuoden iässä. Siksi tarvitaan varhaisia aivotoiminnan mittareita, funktionaalisia biomarkkereita, Vanhatalo sanoo.

– Suurimmat yksittäiset vaikutukset lasten aivojen kehitykseen eivät tule lääkkeillä, vaan ympäristöstä ja hoivaamisesta, erityisesti äidin ja lapsen vuorovaikutuksesta, Vanhatalo sanoo.

 

Asiantuntijoina:

Lastenpsykiatrian professori Eeva Aronen-Helsingin yliopisto
Lastenneurologi Leena Haataja
Neurobiologi Kai Kaila/Helsingin yliopisto
Lastenpsykiatrian professori Kirsti Kumpulainen/Itä-Suomen yliopisto
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen
Neurofysiologian professori Sampsa Vanhatal

Työ aivojen hyväksi koskettaa meitä kaikkia. Kiitos tuestasi!

Voit tukea aivojen ja aivosairauksien tutkimusta lahjoittamalla haluamasi summan joko säätiön lahjoitustilille FI97 1023 3000 2443 71 tai kirjautua oheisesta linkistä suoraan verkkopankkiin.

Lahjoita