HUSin ex-toimitusjohtaja Juha Tuominen ja Lääketeollisuuden toimitusjohtaja Sanna Lauslahti Aivosäätiön hallitukseen

Aivosäätiö on nimittänyt hallitukseensa HUSin entisen toimitusjohtajan, sisätautien erikoislääkäri Juha Tuomisen, Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Sanna Lauslahden ja geriatrian erikoislääkäri Satu Ahtiluodon. Sanna Lauslahti on hallituksen uusi puheenjohtaja edellisen puheenjohtajan, Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kianderin siirtyessä Aivosäätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi. Aivosäätiön valtuuskunnan uusina jäseninä aloittavat Helsingin Diakonissalaitoksen (HDL) toimitusjohtaja Olli Holmström ja HDL:n liiketoimintajohtaja Leila Rutanen sekä neurologian professori Jukka Peltola Tampereen yliopistosta.


Juha Tuominen toivoo, että hän kokemuksellaan lääkärinä, tutkijana ja suurten terveysorganisaatioiden johtajana auttaa Aivosäätiötä kehittymään yhdeksi merkittävimmistä lääketieteellisistä säätiöistä Suomessa. ”Aivosairaudet koskettavat satoja tuhansia suomalaisia, myös minua. Mahdollisuus edistää aivotutkimusta ja sitä kautta yhteistä hyvää innosti lähtemään mukaan Aivosäätiön hallitukseen. ”

Juha Tuominen on työskennellyt aiemmin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana, johtotehtävissä Terveystalossa ja hän on dosentti Helsingin yliopistossa.

Muistisairauksien määrä kasvaa väestön ikääntymisen myötä ja aivoperäiset sairaudet ovat alkaneet korostua työkyvyttömyyseläkkeiden syinä. “Aivotutkimus on avainasemassa, jos haluamme saada läpimurtoja aikaan hoitomenetelmissä sekä vähentää sairastuvuutta ja sairauksista aiheutuvia haittoja”, korostaa Aivosäätiön hallituksen puheenjohtaja, HT, KTM Sanna Lauslahti.

Sanna Lauslahti on aiemmin toiminut kansanedustajana ja kaupunginvaltuutettuna sekä työskennellyt yrittäjänä ja asiantuntija- ja johtotehtävissä eri yrityksissä.

Aivosairaudet ovat uusi kansantautimme

Puolet naisista ja joka kolmas 45 vuotta täyttänyt mies sairastuu jäljellä olevan elämänsä aikana vakavaan aivosairauteen. Välillisesti sairaus koskettaa vielä useampia – perheenjäseniä, ystäviä ja työtovereita. Aivosairauksien aiheuttama hintalappu suomalaisille on vuosittain yli 10 miljardia euroa. Aivosairauksista koituu 4 kertaa suurempi lasku yhteiskunnalle kuin sydän- ja syöpätaudeista.*

Aivosäätiön valtuuskunta nimittää säätiön hallituksen, tieteellisen asiantuntijaryhmän ja erillisrahastojen hoitokuntien jäsenet sekä tarjoaa hallitukselle näkemyksiä ja suosituksia säätiön toiminnan ja talouden kehittämiseksi. Aivosäätiön luottamushenkilöiden kaudet kestävät kolme vuotta kerrallaan.

*Luvut ovat arvioita, sillä tarkkoja tietoa aivosairauksien aiheuttamista kustannuksista ei ole.

Aivosäätiön hallitus 2022

Toimitusjohtaja Sanna Lauslahti, puheenjohtaja

Kehitysvammalääketieteen professori Maria Arvio, varapuheenjohtaja

Geriatrian erikoislääkäri Satu Ahtiluoto

Väestötutkimuksen apulaisprofessori Linnea Karlsson

Neurologian professori Reetta Kälviäinen

Lihastautiliiton liittohallituksen puheenjohtaja Raila Riikonen

Johtaja Jonna Ryhänen

Sisätautien erikoislääkäri Juha Tuominen.

 

Aivosäätiön valtuuskunta 2022

Toimitusjohtaja, KTT Jaakko Kiander, puheenjohtaja

KTT Salla Pöyry, varapuheenjohtaja

Professori Eeva Aronen

Diplomiekonomi Riitta Brunow

Dosentti Maija Haanpää

Dosentti Päivi Hartikainen

Ekonomi Arto Hiltunen

Toimitusjohtaja Olli Holmström

Dosentti Mira Karrasch

Professori Jukka Peltola

Liiketoimintajohtaja Leila Rutanen

Professori Timo Strandberg

Varatuomari Matti Vuoria

 

LISÄTIETOJA:

Aivosäätiö, toimitusjohtaja Jenni Pajunen

Puh. 0400 933 938

jenni.pajunen@aivosaatio.fi

 


”Aivosairaudet koskettavat satoja tuhansia suomalaisia, myös minua. Mahdollisuus edistää aivotutkimusta ja sitä kautta yhteistä hyvää innosti lähtemään mukaan Aivosäätiön hallitukseen”, Juha Tuominen kertoo.


Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeemme ilmestyy 8-10 kertaa vuodessa.
Se sisältää uutisia aivotutkimuksesta, tutkijoista ja apurahoista
sekä tapahtumistamme, kampanjoistamme ja muusta toiminnastamme.

Sentti ajatuksista – tee elämäsi lahjoitus. Lahjoittamalla autat aivotutkimusta, ja hyvin todennäköisesti myös itseäsi.

Lahjoita