ALS (amyotrofinen lateraaliskleroosi) on yleisin aivoissa ja selkäytimessä kulkevien liikehermojen sairaus. Sen aiheuttajaa ei toistaiseksi tunneta, mutta sairauteen vaikuttaa todennäköisesti usean tekijän vuorovaikutus. ALSissa lihaksia käskyttävät liikehermot eli motoneuronit rappeutuvat vähitellen ja tahdonalaisten lihasten toiminta heikkenee.
ALSissa lihaksia käskyttävät liikehermot eli motoneuronit rappeutuvat vähitellen ja tahdonalaisten lihasten toiminta heikkenee. ALS ei vaikuta näköön, kuuloon, haju-, maku- eikä tuntoaistiin. Samoin verenkierto sekä ruoansulatus ja eritysjärjestelmät säilyvät vahingoittumattomina. Myös seksuaalinen toimintakyky säilyy. Kuitenkin myös henkisten toimintojen heikentyminen on mahdollista. Erityisesti tämä näkyy frontotemporaalisen dementian eli otsa-ohimolohkorappeuman mahdollisena liittymisenä taudinkuvaan.
ALS diagnosoidaan yleensä noin 50-60 -vuotiaana ja uusia tapauksia löytyy vuosittain noin 250. ALS on aikuisten sairaus, jota esiintyy kummallakin sukupuolella. Se on luonteeltaan etenevä ja elinikää lyhentävä, mutta sairaus etenee hyvin yksilöllisesti. Esimerkiksi toiseksi yleisin valtamutaatio SOD1 D91A, joka on väistyvästi periytyvä, aiheuttaa taudin, jonka kesto voi olla yli 20 vuotta. Sen sijaan yleisin valtamutaatio C9ORF72 aiheuttaa nopeamman taudin. Valtaosalta, eli noin 80 prosentilla ALSia sairastavilta ei löydy mitään mutaatiota. Kuitenkin on perusteluita näkemykselle, että ALS on useammin perintötekijöiden myötävaikutuksella puhkeava tauti kuin aiemmin on otaksuttu.
ALSiin ei ole vielä löydetty parantavaa lääkehoitoa, joten hoidon kulmakivenä on varhain aloitettu moniammatillinen kuntoutus. Tavoitteena on toimintakyvyn säilyttäminen mahdollisimman pitkään.
Vaikka ALS vaikuttaa elämään monella tavoin, on sen kanssa silti mahdollista tulla toimeen. Monia ALSin aiheuttamia oireita voidaan lievittää, esimerkiksi lihaskramppeihin on olemassa erilaisia lääkkeitä. Oireisiin on myös olemassa paljon niitä helpottavia apuvälineitä. Valitettavasti ALS-taudin vaikeimpaan oireeseen, lihasheikkouteen, ei vielä ole hoitokeinoa. Sairautta on mahdollista hidastaa jonkin verran rilutsolilääkityksellä. Seitsemässä maassa on käytössä myös edaravoni, jota ei kuitenkaan ole EU:ssa hyväksytty. Tälle päätökselle on hyviä perusteluja.
Lihastautien tutkimus on parhaimmillaan poikkitieteellistä ja siihen vaaditaan laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja kehittyneitä tutkimusryhmiä. Tällainen tutkimus on kallista ja aikaa vievää. Suomessa tehtävä lihastautien tutkimustyö on kuitenkin jo pitkään ollut kansainvälisesti varsin huomattavaa. On tehty merkittäviä havaintoja eri tautien syntymekanismeista sekä löydetty aivan uusia lihastauteja ja niitä aiheuttavia geenivirheitä.
Osa ALS-tautia aiheuttavista geneettisistä mutaatioista on Suomessa yleisempiä kuin monissa muissa maissa. Geeniperimämme on yhtenäinen ja näin ollen mutaatiot eivät ole päässeet laimenemaan väestössä, vaan ne ovat jääneet voimakkaasti elämään.
Homogeeninen perimämme tarjoaa tavallista paremmat lähtökohdat ALS-taudin syntymekanismien selvittämiseen: Suomessa löydetään geenejä, jotka muualla hukkuvat monitaustaisempaan populaatioon. ALSin syntymekanismien selvittämiseen tähtäävää perustutkimusta tehdään Helsingissä, Kuopiossa, Turussa ja Tampereella. Sairauteen liittyvän kliinisen tutkimuksen keskukset ovat Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistolliset sairaalat, mutta myös keskussairaalat osallistuvat tutkimustyöhön muun muassa keräämällä näytteitä ja kehittämällä rekistereitä. Potilaiden rooli on erittäin merkittävä – ilman sitä tutkimus ei etene.
Suomi on otollinen ALS-tutkimuksen kohde, sillä yhtenäisen geeniperimämme lisäksi suomalaiset ALS-potilaat suhtautuvat erittäin myönteisesti tutkimuksiin. Suomalaisista on myös koottu monia muita maita enemmän tietoja jo ennen sairastumista. Sosiaaliturvatunnusten avulla tietoja on mahdollista yhdistellä nimettömästi.
Suomessa pyritään eri tutkimuslaitosten voimavarojen yhdistämiseen. Tämän hetken isoimmissa tutkimusprojekteissa jäljitetään suomalaisten ALS-potilaiden perimää keräämällä eri alojen tutkijoiden avulla potilasnäytteitä mahdollisimman laajasti. Nyt rakennetaan yhtenäistä kansallista motoneuronitautien laaturekisteriä, joka on kaikkien tutkijoiden käytettävissä. Perimmäisenä tavoitteena on selvittää syy ALS-taudin puhkeamiseen.
Jos ei tiedetä taudin aiheuttavaa syytä, ei voida hoitaa sairautta. Siksi sairauden syntyyn vaikuttavat tekijät on löydettävä. Se on perusedellytys vaikuttavien hoitojen kehittämiselle.
ALS-taudin syntymekanismien löytäminen on haastavaa, sillä sen puhkeamiseen vaikuttavat monet eri syyt. Vielä parikymmentä vuotta sitten luultiin, että ALSia on vain kahta muotoa: satunnaista eli muista kuin perinnöllisistä syistä aiheutuvaa sporadista tautia ja geenimutaatioiden aiheuttamaa perinnöllistä versiota. Sporadinen ja perinnöllinen tauti eivät eroa toisistaan kliinisen oireiston osalta ja siksi uskotaan, että perinnöllistä muotoa tutkimalla voidaan selvittää myös satunnaisen taudin syyt.
Nykyisin tiedetään, että todennäköisesti monet eri geenimuunnokset yhdessä kasvattavat riskiä ALS-taudin puhkeamiseen. Vuonna 2011 löydettiin ALSia aiheuttava C9ORF72-toistojaksomutaatio. Selvisi, että isolla osalla niin perinnöllistä kuin sporadistakin muotoa sairastavista ALS-potilaista on taudin perinnöllinen, C9ORF72-mutaation aiheuttama muoto. Tutkijat oivalsivat, että jako periytyviin ja satunnaisiin ALS-tautimuotoihin ei ole riittävän tarkka: tauti voi olla perinnöllinen, vaikka potilas olisi sukunsa ainoa sairastunut
Koska geenimutaatioiden osuus ALSn taustalla on merkittävä, on Suomessa käynnistynyt ALSGEN-tutkimus, jossa pyritään kartoittamaan ALSia aiheuttavien geenivirheiden tarkka osuus. Tutkimuksessa ovat mukana Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistosairaalat ja Pohjois-Karjalan keskussairaala. Tutkimuksessa saatava tieto antaa lisäksi pohjaa geenidiagnostiikan kehittämiselle ja geenitietoa hyödyntävien kliinisten tutkimusten saamiselle Suomeen. Tutkimuksen jo läpikäydyssä luvanhakuvaiheessa (sairaanhoitopiirit ja Fimea) on kiinnitetty erityistä huomiota tieteelliseen tutkimukseen luovutettujen ja luovutettavien näytteiden tietosuojasta.
Geenivirheiden tutkiminen on erittäin perusteltua myös sikäli, että on todennäköistä, että eri geenivirheisiin on syytä kohdistaa erilainen hoito. Geenivirhekohtaiset hoitomenetelmät eli ns. antisense oligonukleotidihoidot (ASO) ovat jo vaiheen II hoitotutkimuksissa maailmalla. Juuri näihin hoitokokeiluihin Suomi olisi syytä saada mukaan.
ALS-tautia on perinteisesti pidetty liikehermojen solujen sairautena. Viimeisten 10-15 vuoden aikana on kansainvälisesti tutkittu paljon keskushermoston liikehermosolujen toimintaa auttavia tukisoluja, astrosyyttejä. Nykyään tiedetään, että ALSin puhjetessa astrosyytit eivät enää pysty tukemaan hermosoluja oikealla tavalla. Kansainvälisen tutkimuksen päätavoitteita on selvittää miten astrosyyttien toimintaa häiritsevä mekanismi voitaisiin estää tai korjata.
Toinen suuri kiinnostuksen kohde ovat biomarkkerit eli ihmisistä kerättävät erilaiset näytteet. Esimerkiksi verinäytteistä voidaan tutkia proteiinitasoa ja siten ennustaa ALS-taudin etenemistä. Biomarkkereiden avulla voidaan seurata myös mahdollisten uusien lääkkeiden tehoa. Toimivaa biomarkkeria ei toistaiseksi ole löydetty.
Tavoitteena on myös diagnosoida ALS-tautia sairastavat potilaat mahdollisimman varhain, sillä silloin on helpompi kehittää tautia hidastavia, elämänlaatua parantavia ja elinaikaa pidentäviä hoitoja.
Myös varhaisessa diagnosoinnissa avainasemassa on ALS-taudin syntymekanismeihin vaikuttavien geenimutaatioiden löytäminen. Aiemmat hoitomuodot ovat todennäköisesti epäonnistuneet kliinisissä testeissä, koska ALSin syntyyn vaikuttavia erilaisia syitä ja eri puhkeamissyiden vaikutusta hoitojen tehoon ei ole tunnettu.
Tutkimusten kannalta oleellisia yhtenäisiä potilasrekistereitä on tarkoitus myöhemmin laajentaa Suomesta muihin Pohjoismaihin. Mikäli Suomessa ei löydy riittävästi potilaita tiettyihin kliinisiin kokeisin, pystytään yhteispohjoismaisen rekisterin avulla löytämään lisää osallistujia muualta.
FT, ohjelmapäällikkö Merja Jaronen, Kansallinen neurokeskus.
LL, Neurologian erikoislääkäri Hannu Laaksovirta, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS).
