Nuorten syömishäiriöt

LT Riittakerttu Kaltiala on nuorisopsykiatrian professori Tampereen yliopistossa sekä vastuualuejohtaja ja ylilääkäri Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Kaltiala on tutkinut syömishäiriöiden esiintyvyyttä ja riskitekijöitä sekä koetun ylipainon yhteyksiä mielenterveyden ongelmiin nuoruusikäisessä väestössä sekä syömishäiriöpotilaiden muuta psykiatrista sairastavuutta ja ennustetta nuorisopsykiatrisessa potilasaineistossa.

Syömishäiriö alkaa salakavalasti – siksi vanhempien ei pidä jättää nuoria liian rauhaan

Syömishäiriö alkaa usein viattoman tuntuisesta ”ryhtiliikkeestä”, aikeesta vähän laihduttaa ja liikkua hieman enemmän. Useimmilla meistä tämä ei johda ylilyönteihin, mutta osalla laihduttamisesta muodostuu vääristynyt tapa hallita ahdistusta. Syömishäiriöt ovat etenkin nuorten tyttöjen ja naisten sairauksia. Toisin kuin joskus luullaan, taustalla ei tarvitse olla traumoja tai lapsuuden ristiriitoja, vaan sairaus voi puhjeta esimerkiksi painoa koskevan palautteen seurauksena. Tärkein keino havaita kehittymässä oleva syömishäiriö on aktiivinen keskusteluyhteys nuoren kanssa: vanhempien ei pidä jättää teini-ikäistä liian rauhaan. Vakavin, vaikeimmin hoidettava ja varhaimmin ilmenevä syömishäiriö on anoreksia.

Erilaiset syömiseen liittyvät oireet ja huolet ovat paljon yleisempiä kuin varsinaiset syömishäiriöt. Tyypillisintä on tyytymättömyys omaan painoon, vaikka mitään syytä ei olisi. Nykyään murehditaan myös aiempaa enemmän sitä, ovatko eri vartalonosat vallitsevan ihanteen mukaisia.

− Valitettavasti aihepiiri velloo vuosikymmenestä toiseen samanlaisena. Asenteet eivät ole muuttuneet juuri lainkaan, vaikka nykyään puhutaan onneksi myös kehopositiivisuudesta, nuorisopsykiatrian professori ja ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala Tampereen yliopistosta ja yliopistollisesta keskussairaalasta toteaa.

− Osa nuorten ulkonäköön liittyvästä pohdinnasta on melko luonnollista ja viatonta, eikä siitä ole suurta haittaa. Valitettavasti ulkonäköön liittyvät ilmiöt elävät kuitenkin myös niiden nuorten keskuudessa, joilla on muita ongelmia ja suurempi riski sairastua.

Varsinaisia syömishäiriöitä sairastaa Suomessa 1-2 prosenttia nuoruusikäisistä tytöistä ja alle puoli prosenttia pojista. Luku on pysynyt samana vuosikymmenet. Jopa alle kymmenvuotiaat voivat sairastua.

Miksi toisille kehittyy syömishäiriö, toisille ei?

Anoreksiasta eli syömisen voimakkaasta rajoittamisesta puhutaan eniten, sillä se on vaikea, vaarallinen ja pitkäaikainen sairaus, joka aiheuttaa syömishäiriöistä eniten kuolemia. Bulimiaan eli ahmimishäiriöön kuuluu syömisen voimakas rajoittaminen yhdistyneenä kontrollin menettämiseen ja sen kompensointiin esimerkiksi oksentamalla tai ylenmääräisesti liikkumalla. Bulimiaan sairastutaan yleensä anoreksiaa myöhemmin ja siihen liittyy paljon häpeää, jonka vuoksi sairaus saattaa paljastua vasta vuosien jälkeen. Nykyään tunnistetaan myös BED (binge eating disorder, ahmintahäiriö), johon liittyy hallitsemattomia ahmintakohtauksia ja voimakasta ahdistusta. BED-häiriöön sairastutaan yleensä vasta aikuisena.

Syömishäiriöiden puhkeamissyytä ei vieläkään tarkkaan tiedetä. Suurimmassa riskiryhmässä ovat laihduttamisesta ratkaisua erilaisiin oman elämänsä vaikeuksiin hakevat nuoret. Taustalla vaikuttaa sairastuneen ajatus siitä, että isommatkin ongelmat selviäisivät hoikemman ulkonäön myötä. Arvellaan myös, että osa syistä on geneettisiä ja aineenvaihduntaan liittyviä: jotkut ihmiset voivat olla  aineenvaihdunnaltaan muita hauraampia ja alttiimpia sille, että laihduttaminen riistäytyy käsistä.

Syömishäiriön riski kasvaa hoikkuutta ja ulkonäköä korostavien urheilulajien parissa. Niissä riskivaihe on etenkin silloin kun nuoren vartalo alkaa murrosiässä muuttua. Samaan aikaa oma ryhmä on äärettömän tärkeä ja uhka siitä, ettei painon vuoksi enää saisi olla mukana tuntuu maailmanlopulta.

− Jokaisen aikuisen pitää varoa lietsomasta kroppahäpeää ja liiallista ulkonäön tarkkailua. Vanhemmat ja valmentajat eivät saa koskaan kommentoida nuoren ulkonäköä, Riittakerttu Kaltiala korostaa.

Syömättömyys on vääristynyt keino säädellä ahdistusta

Anoreksia on yksi vakavammista nuorisopsykiatrisista sairauksista. Siihen sairastunut nuori säätelee omaa ahdistustaan olemalla syömättä.

Ahdistuksen väliaikainen poistuminen antaa potilaalle voitonriemuisen – mutta vinoutuneen tunteen – siitä, että hän hallitsee vaikeita asioita syömättömyydellä. Siksi anoreksiapotilasta on usein vaikea motivoida hoitoon. Potilas saattaa verbaalisesti myöntää, että hänellä on sairaus, mutta sisäisesti syömättä oleminen tuntuu edelleen palkitsevalta.

− Vaikka anoreksiassa on kyse vääristyneestä tavasta hallita elämän ongelmia, on myös ulkonäkö osa sairaudenkuvaa. Vaikeassa anoreksiassa potilaalla voi olla harhainen käsitys siitä, että jo puolikkaan keksin syöminen aiheuttaa valtavan paisumisen. Vaikka potilas on järkyttävän laiha, hän kokee olevansa suunnattoman painava. Kyseessä on psykiatrinen oire, Riittakerttu Kaltiala kertoo.

Nuorta ei saa jättää liian rauhaan

 Anoreksiaan sairastunut nuori peittelee laihtumistaan, pukeutuu löysiin vaatteisiin ja varoo näyttämästä paljasta vartaloa. Syömishäiriön tunnistamisen kannalta hankalaa on, että tarve yksityisyyteen on myös aivan normaali kehityskulku nuoren elämässä.

− Vanhemmat saattavat kunnioittaa nuoren yksityisyyden tarvetta liikaakin. Vaikka teini-ikäinen sulkeutuu huoneeseensa ja on piikikäs, ei häntä saa jättää liian rauhaan. Vanhempien on pidettävä reippaasti yllä keskusteluyhteyttä. Isot muutokset käyttäytymisessä ovat aina huolestuttavia ja vanhempi ei tunnista niitä, jos hän ei juttele nuoren kanssa, Riittakerttu Kaltiala korostaa.

Anoreksian tunnusmerkkejä on, että nuori välttelee yhdessä syömistä, siirtyy uudenlaiseen ruokavalioon ja laittaa muille ruokaa, mutta ei syö itse. Bulimiaa voi alkaa epäillä, jos ruokia alkaa hävitä kaapista tai rahaa kulua suuria määriä.

Kaltiala toivoisi perheiden syövän yhteisen aterian ruokapöydän ääressä useita kertoja viikossa.

− Omilta nuorilta saa ja pitää edellyttää osallistumista perheen yhteisin tilanteisiin, kuten yhteisiin aterioihin. Niiden avulla vanhemmat hallinnoivat mitä sapuskaa nuori syö ja pysyvät kärryillä missä mennään. Asia on yksinkertainen: vanhempien ei pidä tehdä numeroa painosta, mutta heidän tehtävänsä on tukea normaalia syömiskäyttäytymistä ja huolehtia siitä, että perheessä syödään monipuolista ja terveellistä ruokaa.

 Syömishäiriöstä voi parantua

Syömishäiriön hoito kestää yleensä vuosia ja paranemisvaiheen jälkeen voi tulla pahenemisjaksoja. Vakava syömishäiriö vie nuoren sairaalaan, esimerkiksi sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

− Yleensä koko perhe on sekaisin, hädissään ja huolissaan. Laihuushäiriöön liittyvä läheisten hädän ja huolen määrä on valtava, Riittakerttu Kaltiala kertoo.

Anoreksiaan ei ole voitu osoittaa tiettyä ylivertaista hoitoa. Aiempaa selvempää on kuitenkin se, että ravitsemustilan korjaaminen on ensimmäinen tavoite.

− Syömishäiriödiagnoosin jälkeen vanhemmat ovat usein epätoivoisia ja nuoret raivoissaan. Vanhemmat saattavat ajatella, että syömään pakottaminen on väärin ja nuoren pitäisi saada ensisijaisesti terapiaa. Nykytiedon valossa ravitsemustilan korjaaminen on a ja o. Nälkiintyneellä ihmisellä ajattelu ja tunne-elämä eivät toimi normaalisti. Vasta kun kroppa on alkanut toipua, voidaan keskittyä todellisten taustalla piilevien ongelmien hoitamiseen, Riittakerttu Kaltiala kertoo.

Bulimiaa on hieman helpompi hoitaa kuin anoreksiaa, sillä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmillä ja lääkkeillä saavutetaan hyviä tuloksia. Bulimiapotilaan oma motivaatio parantua on myös useimmiten suurempi kuin anoreksiassa.

Valtaosa syömishäiriöön, myös anoreksiaan, sairastuneista toipuu kuitenkin lopulta kokonaan. Osa saattaa vielä myöhemmin elämässä turvautua ahdistavissa tilanteissa vanhoihin toimintamalleihin, mutta niistä toivutaan yleensä nopeammin. Pienellä osalla syömishäiriö kroonistuu ja elämä pyörii aikuisenakin syömisen ympärillä. Anoreksiaan sairastuneiden kuolleisuus on selvästi suurempi kuin saman ikäisen väestön yleensä ja korkeampi kuin monissa muissa psykiatrisissa häiriöissä.

Tutkimusten tavoitteena selvittää syömishäiriöiden syitä ja kehittää hoitomuotoja

 Syömishäiriöihin liittyen tehdään biologista ja geneettistä tutkimusta. Tavoitteena on löytää syömishäiriölle altistavia geneettisiä tunnusmerkkejä ja aineenvaihdunnallisia tekijöitä sekä siten tehokkaampia hoitomuotoja.

Osa tutkimuksista pyrkii selvittämään mihin eri psykiatrisiin häiriöihin syömishäiriöt liittyvät: harvalla on vain klassinen anoreksia tai bulimia, vaan valtaosa kärsii myös ahdistuneisuudesta tai muusta mielialahäiriöstä. Tavoitteena on myös selvittää missä järjestyksessä häiriöt ilmenevät ja mikä olisi hoidollisesti paras järjestys hoitaa syömishäiriöitä.

Psykologian piirissä tutkitaan millaiset persoonallisuuspiirteet lisäävät syömishäiriöön sairastumisen riskiä ja miten persoonallisuuden piirteet muuttuvat sairauden myötä. Tiedetään, että anoreksiaan liittyy perfektionistisia luonteenpiirteitä, kun taas impulssikontrollin ongelmat vaikuttavat bulimian puhkeamiseen. Feministisessä tutkimuksessa syömishäiriöitä tarkastellaan tyypillisenä naisten ongelmana ja naisiin kohdistuvan epätasa-arvon ilmentymänä.

Mistä saa apua?

Syömishäiriöön saa ja siihen pitää hakea apua.

Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi olevan syömishäiriö, ota yhteyttä kouluterveydenhoitajaan, koululääkäriin tai opiskelijaterveydenhuoltoon. Niistä ohjataan tarvittaessa erikoissairaanhoitoon. Myös terveyskeskuslääkärille voi varata ajan.

Lisätietoa syömishäiriöistä: www.syomishairioliitto.fi

Lähteet

Riittakerttu Kaltialan haastattelu
Syömishäiriöliiton verkkosivut: www.syomishairioliitto.fi

Lahjoita lasten- ja nuortenpsykiatrian tutkimukseen

Lahjoita