Parkinsonin tauti

Sisällysluettelo

    Mikä on Parkinsonin tauti?

    Parkinsonin tauti on hitaasti etenevä liikehäiriösairaus. Se diagnosoidaan tavallisimmin 50–70 vuoden iässä, mutta se voi alkaa aikaisemminkin.Tauti on usein perinnöllinen niillä, joilla se alkaa jo 30–40-vuotiaana. 

    Kaikkiaan perinnöllistä tautia on alle 5 % kaikista tapauksista. Keskimäärin 1 % yli 60-vuotiaista sairastaa Parkinsonin tautia. Miesten sairastavuus on hieman naisia korkeampi. 

    Tässä artikkelissa käsitellään vain varsinaista Parkinsonin tautia eikä muista syistä, esim. aivovammoista tai tiettyjen lääkkeiden käytöstä johtuvaa Parkinsonin taudin kaltaista oireyhtymää.

    Mitkä ovat Parkinsonin taudin oireet?

    Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja taudille tyypillinen lihasjäykkyys, rigiditeetti. Oireet alkavat hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa. Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi. 

    Vapina on harvajaksoista, se ilmenee erityisesti yläraajoissa levossa ja lievittyy tai voi jäädä kokonaan pois aktiivisen liikkeen aikana esimerkiksi kahvikuppiin tarttuessa. Vapina voi ilmentyä myös ns. pillerinpyöritysvapinana eli sormien tyypillisenä liikkeenä. Liikkeiden hidastuminen näkyy esimerkiksi tuolilta nousun vaikeutena. Lisäksi kävelemään lähtö on verkkaista ja askeleet lyhyitä. 

    Lihasjäykkyys ilmenee hitautena esimerkiksi käden taivuttamisessa. Lihastoiminnan hidastuminen näkyy usein myös kasvojen ilmeettömyytenä ja käsialan pienentymisenä. Puhe voi muuttua monotoniseksi. Kaatuilua esiintyy pidemmälle edenneessä taudissa, jolloin se johtuu lähinnä tasapaino- ja asennon säätelyjärjestelmien rappeutumisesta.

    Parkinsonin taudin edetessä voi ilmetä ns. autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä hajuaistin heikentymistä, vaikeuksia puheen tuottamisessa ja nielemisessä, ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Sairauteen saattaa myös liittyä unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmetä. Yhdelle ihmiselle tulee kuitenkaan harvoin kaikkia näitä oireita. Ei-motoriset oireet, kuten hajuaistin huononeminen, ummetus ja unihäiriöt, voivat esiintyä useita vuosia ennen motoristen oireiden puhkeamista.

    Mistä Parkinsonin tauti johtuu?

    Parkinsonin tauti johtuu keskiaivojen tietyn alueen, mustatumakkeen, hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta. Syytä hermosolujen vaurioitumiseen ei tiedetä, mutta se johtaa hermovälittäjäaine dopamiinin puutteeseen ja tahdonalaisia liikkeitä säätelevien hermoratojen vaurioitumiseen. 

    Noin 20 %:lla potilaista on Parkinsonin tautia sairastavia sukulaisia, mutta tauti on hyvin harvoin varsinaisesti periytyvä. 

    Miten Parkinsonin tauti diagnosoidaan?

    Parkinsonin taudin diagnoosi perustuu kliiniseen neurologiseen tutkimukseen, jossa on havaittava liikkeiden hidastuminen (bradykinesia) ja yksi tai molemmat seuraavista oireista: lihasjäykkyys (rigiditeetti) ja lepovapina. Oireisto alkaa yleensä toispuoleisesti.  Lisäksi on suljettava pois epätyypilliset löydökset. 

    Diagnoosi tehdään ilman laboratoriotutkimuksia, sillä missään verikokeissa ei ilmene Parkinsonin taudille tyypillisiä muutoksia. Tauti ei näy myöskään tavallisissa aivojen kuvantamismenetelmissä, kuten tietokone- tai magneettikuvauksessa. Jos oireissa on epätyypillisiä piirteitä, lääkäri voi pyytää lisätutkimuksia varmistaakseen, ettei taustalla ole muita sairauksia. Tuolloin käytetään tavallisesti aivojen isotooppikuvausta, jossa näkyy dopamiini-välittäjäaineen toispuoleisesti painottunut vähentyminen. Diagnoosia tukee selvä lääkevaste. Vaikeiden kävely- ja/tai tasapaino-ongelmien ilmaantuminen ensimmäisen viiden vuoden aikana voi viitata esimerkiksi Parkinson plus tautiin.   

    Parkinson plus -taudin alkuoireet ovat usein samanlaiset kuin Parkinsonin taudissa, mutta ne voivat olla jo alussa symmetriset. Oireet yleensä etenevät nopeammin kuin Parkinsonin taudissa ja lääkevaste heikkenee nopeasti, yleensä noin 5-10 vuoden seurannan jälkeen. Tällöin yleensä herää epäily Parkinson plus -taudista

    Miten Parkinsonin tautia hoidetaan?

    Parkinsonin taudin etenemiseen ei voida vaikuttaa, mutta sen haittoja voidaan vähentää säännöllisellä liikunnalla ja lääkehoidolla. Liikuntaan kannattaa ottaa mukaan sekä tasapainoa vahvistavaa että lihaskuntoa lisäävää harjoittelua. Fysioterapialla voidaan lisätä liikkuvuutta, vähentää kaatumisriskiä sekä auttaa päivittäisissä askareissa selviämistä. Myös toimintaterapia ja apuvälineet tukevat arjen toiminnoissa. Joskus käytetään puheterapiaa mm. nielemisvaikeuksien ja äänen voiman heikkenemisen vuoksi.

    Parkinsonin taudin alkaminen iäkkäänä sekä vaikeudet tasapainossa ja kävelyssä heti taudin alussa lisäävät riskiä sairauden nopeaan etenemiseen. Myös masennus, lihasoireiden ilmeneminen molemmissa raajoissa jo alkuvaiheessa sekä muiden oireiden esiintyminen vapinaa enemmän sairauden alussa saattavat ennustaa taudin nopeampaa kehitystä.

    Parkinsonin taudin lääkehoito

    Parkinsonin taudin hoitoon on käytettävissä useita eri lääkkeitä, jotka valitaan yksilöllisesti iän, taudin vaikeusasteen ja muiden sairauksien mukaan. Mikään hoitomuodoista ei ole varsinaisesti tautia parantava tai kulkua pysäyttävä, vaan puhutaan ns. oireisiin vaikuttavasta hoidosta. Siksi lääkehoitoa ei tarvitse aloittaa heti diagnoosin tekohetkellä, vaan sitä voidaan lykätä vaiheeseen, jolloin taudista on selvää toiminnallista haittaa. 

    Hoidossa ei pyritä täyteen oireettomuuteen, koska pitkällä aikavälillä tulos on parempi silloin, kun lääkehoito on viritetty hieman tehokkainta annostelua vähäisemmäksi. Pyritään käyttämään pienintä lääkeannosta tai yhdistelmää, jolla saadaan paras mahdollinen hoitotulos.  Suurinta mahdollista lääkeannosta ei oteta heti käyttöön Parkinsonin taudin hoitoon käytettävien lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten, kuten pakkoliikkeiden, impulssikontrollihäiriöiden (mm. pelihimo, liiallinen seksuaalisuus) ja harhojen vuoksi. Näiden sivuvaikutusten riski nousee sitä korkeammaksi, mitä suurempi käytössä oleva annostus on. 

    Lääkkeistä tehokkain on aivojen dopamiinipitoisuutta suurentava dopamiinin esiaste levodopa, jota kaikki Parkinson-potilaat tarvitsevat jossain vaiheessa. Toisena suurena lääkeryhmänä ovat aivojen dopamiinireseptoreja stimuloivat dopamiiniagonistit, joita käytetään nuorempien potilaiden (yleensä alle 60-vuotiaat) ensisijaisena lääkkeenä. Kolmantena lääkeryhmänä ovat MAO-B-estäjät, jotka eivät ole yhtä tehokkaita kuin levodopa ja dopamiiniagonistit. Niitä voidaan käyttää yksin taudin alkuvaiheessa tai yhdistettynä muihin Parkinson-lääkkeisiin. Levodopaan voidaan myös yhdistää COMT-estäjä, joka tehostaa lääkevastetta  estämällä levodopan hajoamista.

    Edenneellä Parkinsonin taudilla tarkoitetaan tilannetta, jolloin optimaalisella suun kautta otettavalla lääkehoidolla ei kyetä enää tyydyttävästi kontrolloimaan motorisia oireita. Käytettävissä on tällöin neljä hoitomuotoa, joista kolme on infuusiohoitoja ja yksi leikkaushoito. Kaikki hoidot lievittävät motorisia tilanvaihteluja, tahattomia liikkeitä ja vapinaa. 

    Infuusiohoidot

    Yhdessä hoidossa ihon alle infusoidaan ulkoisen pumpun avulla apomorfiinia, joka stimuloi tehokkaasti dopamiinireseptoreja. Kahdessa muussa hoidossa ohutsuoleen viedyn letkun kautta infusoidaan ulkoisen pumpun avulla kirurgin laittaman avanteen kautta levodopageeliä. Ero levodopainfuusiohoidoissa on geelin koostumuksessa. Toisessa hoidossa geelissä on mukana COMT-estäjä entakaponi, joka tehostaa levodopan vaikutusta. Siten pumppu on pienempi kuin pelkässä levodopainfuusiossa.  

    Hoidot ja lääkkeet kehittyvät jatkuvasti: vuonna 2020 myyntiluvan sai uusi infuusiohoito, jossa levodopaan on yhdistetty uusi COMT-estäjä. Ensi vuonna on odotettavissa myös uusi suun kautta otettava COMT-estäjä. 

    Kirurginen hoito

    Syväaivostimulaatiohoidossa (DBS) neurokirurgi laittaa yleensä aivojen molempiin subtalaamisiin tumakkeisiin elektrodit, joiden kautta kohdetumaketta stimuloidaan sähköisesti. Kaikki komponentit, elektrodit, johdot ja virtalähde ovat ihon alla, toisin kuin infuusiohoidoissa. Stimulaattorin säätöihin perehtynyt neurologi ohjelmoi useita kertoja stimulaattoria leikkauksen jälkeen optimaalisen tuloksen saamiseksi. Operaation jälkeen levodopa-annosta voidaan usein vähentää noin 50-90 %. 

    DBS-hoito lievittää tehokkaasti myös vapinaa, joka ei lievity levodopalla tai muilla Parkinsonin hoitoon käytetyillä lääkkeillä. Uusi suunnattava elektrodi näyttää vähentävän merkittävästi DBS-hoitoon liittyvää puheen kankeutta. DBS-hoitoa ei voi toteuttaa, mikäli potilaalla on merkittävä muistiongelma (dementia), vaikea masennus tai psykoosi. 

    Pääsääntöisesti jokainen keskussairaala voi toteuttaa infuusiohoitoja. DBS-hoidot on keskitetty yliopistosairaaloihin. 

    Miten Parkinsonin tautia tutkitaan?

    Parkinsonin tautiin liittyvää tutkimusta tehdään Suomessa kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa. Tutkimukset liittyvät mm. infuusio- ja DBS-hoitoihin, Parkinsonin taudin suolisto-oireisiin, genetiikkaan ja taudin esiintyvyyteen väestössä. Lisäksi Parkinsonin tautia tutkitaan intensiivisesti erilaisilla kuvantamismenetelmillä.

    Lähteet

    Asiantuntija

    Osastonylilääkäri, dosentti Eero Pekkonen, neurologian klinikka, neurokeskus, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS). 

    Muut lähteet

    Duodecim Terveyskirjasto

    Duodecim Käypä hoito