Lapsen pitkittyneellä stressillä voi olla surulliset seuraukset

Lasten elämä on nykyään monimutkaisempaa kuin parikymmentä vuotta sitten. He kokevat yhä enemmän paineita muun muassa ulkonäön, harrastusten ja sosiaalisen pärjäämisen suhteen. Samalla aikuisten ja lasten yhteinen aika on vähentynyt. Lapsen normaaliin kehitykseen kuuluu opetella selviämään tavalliseen elämään kuuluvista stressaavista tilanteista. Oleellista stressin kanssa pärjäämisessä on aikuisen tuki. Jos lapsi joutuu sietämään pitkäkestoista stressiä ilman puskurina toimivaa aikuista ovat seuraukset dramaattiset: lapsen empatiataitojen kehitys häiriintyy ja reaktiot erilaisiin ärsykkeisiin voimistuvat. Haitallinen stressi lapsuudessa lisää syrjäytymisriskiä nuorena sekä altistaa sydän- ja verisuoni- sekä muistisairauksille vanhempana.


Stressi tarkoittaa haastavaa tilannetta, jossa ihminen joutuu ponnistelemaan tavallista enemmän selvitäkseen. Aivot ja keho toimivat normaalista poikkeavalla tavalla. Stressinsäätelyjärjestelmä eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais- eli HPA-akseli aktivoituu. Elimistö alkaa erittää stressihormoni kortisolia, joka vapauttaa energiaa, terävöittää aisteja ja kiihdyttää sydämen toimintaa.

− Kaikki stressi ei ole haitallista, sillä stressireaktioita tarvitaan haastavista tilanteista selviämiseksi. Lyhytkestoinen stressi on normaaliin elämään kuuluva tilanne, jolla on akuutista tilanteesta selviämisen lisäksi muitakin positiivisia vaikutuksia: sen seurauksena aivot kypsyvät. Puhutaan hyvästä eli eu-stressistä. Oleellista on, että stressiä ei ole liikaa suhteessa yksilön sietokykyyn, kertoo lastenpsykiatrian professori ja ylilääkäri Kaija Puura Tampereen yliopistosta ja Tampereen yliopistollisesta sairaalasta. 

Stressaavista tilanteista selviytymisen opettelu kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen

Yleinen pienen lapsen stressitilanne on esimerkiksi kaatuminen leikin tiimellyksessä tai vanhemmasta eroaminen päiväkodissa. Vähän isompana lapsi voi stressaantua uuden asian opettelusta tai siitä, että paras ystävä vaihtaa toiseen kouluun. Stressaavista tilanteista selviytymisen opettelu kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen.

Stressaavissa tilanteissa oleellista on aikuisen suhtautuminen. Haavereissa aikuisen tulee kyetä hallitsemaan oma hätänsä voidakseen rauhoittaa lasta. Päiväkodin eteisessä vanhemman on vakuutettava lapsi siitä, että päivä sujuu mukavasti ja iltapäivällä taas nähdään. Aikuisen välittämä toivo ja rauhoittaminen vähentävät lapsen stressiä. Tätä kutsutaan suojaavaksi tekijäksi eli bufferiksi. 

Myös isommat, jo kouluikäiset lapset tarvitsevat hätätilanteissa aikuisen lohdutusta ja suojaa. Isommille lapsilla koulupaineet, pärjääminen harrastuksissa, ulkonäkö ja kaverisuhteiden koukerot voivat aiheuttaa paljonkin stressiä – lapset kun herkästi vertaavat itseään muihin ja etenkin sosiaalisen median luomiin idoleihin. Paineita aiheuttavissa tilanteissa asioiden jakaminen vanhemman tai muun luottoaikuisen kanssa helpottaa lapsen stressiä.

Liisa Keltikangas-Järvinen on todennut, että lapsen stressin säätely etenee parhaimmillaan kolmessa vaiheessa. Aluksi vanhempi lievittää stressin lapsen puolesta. Vähän isompi lapsi ja vanhempi laativat yhdessä ”selviytymisstrategian”: he keskustelevat siitä, mikä tuntuu hankalalta, mitä lapsi voi itse tehdä ja mitä hän toivoo vanhemmalta.  Kolmannessa vaiheessa lapsi pystyy itse säätelemään stressiä, mutta tietää että saa tarvittaessa vanhemmalta apua. 

Lapsi selviää haastavastakin stressistä aikuisen tuella 

Lapsen elämässä voi tapahtua myös tavallisesta arjesta poikkeavia stressaavia asioita, kuten läheisen tai lapsen itsensä vakava sairastuminen. Kyseessä voi olla kokonainen elämänmuutos: oma perhe muuttaa toiselle paikkakunnalle tai vanhemmat eroavat. Myös jonkin pelottavan asian kokeminen tai näkeminen, somessa tai elävässä elämässä, voi aiheuttaa tavallisesta suurempaa stressiä. 

Haastavat stressitilanteet ovat lapselle vaikeita. Turvallinen aikuinen pystyy kuitenkin tekemään ne lapselle siedettäviksi kestää ilman haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia. Kyse on jälleen bufferin eli suojaavan tekijän merkityksestä. 

Lapsi ei yleensä erikseen kerro olevansa stressaantunut, jollei asia tule varta vasten puheeksi jossakin konkreettisessa tilanteessa. Jos lapsi on jatkuvasti ärtynyt ja tyytymätön, nukkuu huonosti, ei näe enää kavereita tai vetäytyy harrastuksista, tulee aikuisen selvittää mistä on kysymys

Lasten elämä on monimutkaisempaa kuin ennen

Lapset kokevat nykyään yhä enemmän menestymispaineita yhä nuorempina: pitäisi olla hyvännäköinen ja kavereita pitäisi olla paljon sekä oikeassa elämässä että somessa. Ulospäinsuuntautuneisuutta arvostetaan ujouden kustannuksella. Myös odotukset vaatteiden, elektroniikan ja harrastusten suhteen stressaavat lapsia. Samalla aikuiset ovat lasten arjessa entistä vähemmän läsnä sekä lasten että aikuisten yhä lisääntyvän digilaitteiden käytön vuoksi. 

Pahimmillaan menestyspaineet sekä niiden luoma stressi ja ahdistus lisäävät kiusaamista ja väkivaltaa, kun lapset ja nuoret tavoittelevat paikkaa sosiaalisessa hierarkiassa. Äärimmillään tämä johtaa syrjäytymiseen nuorena ja aikuisena. Pohja siihen syntyy jo lapsuudessa. Ratkaisevaa on aikuisen tuki. Jos sitä ei ole, lapsi jää yksin kamppailemaan nykypäivän haasteiden kanssa. Terve itsetunto, joka helpottaa paineiden kanssa selviämistä, ei pääse kehittymään. 

Toksisesti stressaantunut lapsi ei ole saanut aikuisen tukea 

Toksisesta stressistä puhutaan, kun stressi kestää liian kauan ja/tai on liian voimakasta suhteessa sietokykyyn. Silloin suojaavia tekijöitä on hyvin vähän tai ne eivät riitä puskuroimaan stressin haittoja. Lapselle toksista stressiä aiheuttaa voimakas tai usein toistuva stressitilanne ilman aikuisen suojaavaa hoivaa. Lapsi ei esimerkiksi tunne olevansa turvassa kotona tai koulussa, vaan joutuu jatkuvasti pelkäämään, että jotain epämiellyttävää tapahtuu. 

Pitkittynyt stressi, jonka käsittelyyn lapsi ei saa aikuisen apua, näkyy yleensä aina jollain lailla käytöksessä. Lapsen iästä, yksilöllisistä ominaisuuksista sekä perheen ja muun elämän kokonaistilanteesta riippuen oireet voivat olla moninaisia. Ääripäitä ovat hyvin impulsiivinen tai aggressiivinen käyttäytyminen ja toisaalta vetäytyminen ja eristäytyminen. Lapsella voi olla myös särkyjä ja kipuja. 

Kun stressinsäätelyjärjestelmä aktivoituu, herkistyvät aivot ympäristön ärsykkeille, kuten toisten ihmisten ilmeille, eleille ja käyttäytymiselle. Ne tulkitaan kielteisemmiksi ja uhkaavammiksi kuin ne oikeasti ovat. Tämä pitää stressitilaa yllä. 

− Stressaantuneella lapsesta tuntuu siltä, että elämä ei ole kivaa. Mieliala laskee. Lisäksi stressaantunut lapsi on usein levoton ja ärtyisä. Silloin hän saa negatiivista palautetta, mikä johtaa yhä kasvavaan ahdistukseen. Noidankehä on valmis ja pahimmillaan lapsi ei halua enää tavata ketään, Kaija Puura kertoo. 

Lapsuudessa koettu toksinen stressi heikentää empatiakyvyn kehittymistä   

Lapsuudessa koetulla toksisella stressillä voi olla pitkäkestoisia ja vakavia vaikutuksia. Kun lapsen aivojen stressitaso ei pääse laskemaan alkaa stressin synnyttämä – lyhytkestoisessa stressitilanteessa positiivinen – kortisolihormoni vaikuttaa haitallisesti. Se aiheuttaa kudostuhoa ja vaurioittaa lapsen kehittyvien aivojen neuroniverkostoja. 

− Pitkittynyt ja poikkeava stressi on haitallista erityisesti varhaislapsuudessa, sillä se vaikuttaa muun muassa empatiakyvyn kehittymiseen. Toksisesti stressaantunut lapsi herkistyy myös negatiivisille impulsseille, mikä näkyy pahoinpidellyissä lapsissa hyvin selvästi. He säpsähtävät tavallista helpommin kovasta äänestä tai äkillisestä liikkeestä, Kaija Puura kertoo

Lapsuudessa koettu toksinen stressi altistaa syrjäytymiselle nuorena ja aikuisena sekä muistisairauksille vanhemmalla iällä. Myös riski sydän- ja verisuonitauteihin kohoaa. 

− Tärkeimmät toksiselta stressiltä suojaavat tekijät ovat lapsen elämän turvalliset aikuiset. Lapsilla koko stressinsäätelyjärjestelmän kehitys on riippuvainen aikuisilta saadusta avusta ja tuesta, Kaija Puura korostaa. 

Jos vanhempi tai lapsen muu läheinen aikuinen epäilee lapsen kärsivän pitkittyneestä tai vakavasta stressistä, kannattaa asia ottaa puheeksi kysymällä, mitä lapselle kuuluu. Vaikka lapsi vastaisi esiteineille tai teineille tyypilliseen tapaan ”mitä se sulle kuuluu”, voi sanoa että ”välitän sinusta ja haluaisin oikeasti tietää, miten sinulla menee”. Vyyhti voi alkaa purkautua, kun tämän viestin saa perille.  

Artikkelin lähteet

Asiantuntijat

Lastenpsykiatrian professori ja ylilääkäri Kaija Puura, Tampereen yliopisto ja Tampereen yliopistollinen sairaala

Väestötutkimuksen apulaisprofessori Linnea Karlsson, Turun yliopisto ja Turun yliopistollinen sairaala

Lahjoita lastenpsykiatrian tutkimukseen.

Lahjoita