Aivosäätiön joulupuoti – aineettomat yrityslahjat

Tämän joulun paras aineeton yrityslahja on lahja aivoille

Aivosairaudet ja -häiriöt koskettavat lähes jokaista meistä vähintäänkin jonkun läheisemme kautta. Esimerkiksi Alzheimerin, MS- ja Parkinsonin taudit, ALS sekä lasten psyykkiset häiriöt ovat osa monen perheen arkea. Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden Suomea, jossa yhä useampi voi parantua aivosairauksista. Tee lahjoitus ja auta aivotutkijoita löytämään tuleville sukupolville uusia parannus- ja hoitokeinoja aivosairauksiin. Aivosäätiö tukee suomalaista aivotutkimusta apurahoin. 

Voit tehdä juuri sinun yrityksellesi sopivan lahjoituksen Aivosäätiön joulupuodissa alla. Tehtyäsi lahjoituksen saat sähköpostiisi bannerin verkkosivuille sekä ladattavan joulukortin, jonka yrityksesi voi jakaa työntekijöillenne, asiakkaillenne ja yhteistyökumppaneillenne. Kuvat bannerista ja kortista ovat lahjatuotteiden alapuolella.

Yrityksesi voi myös käynnistää oman joulukeräyksen haluamaanne aivotutkimuskohteeseen.

Aivosäätiö on yleishyödyllinen säätiö, jolle tehdyn vähintään 850 euron ja enintään 50 000 euron suuruisen rahalahjoituksen toinen yhteisö saa vähentää tulostaan verotuksessa. Verohallituksen päätös nro P0107228870.

Paketti 1: Muistisairauksien tutkimus

Joka vuosi 23 000 suomalaista perheineen kuulee  muistisairausdiagnoosin, joka muuttaa loppuelämän. Silloin yksi toive on ylitse muiden: saada lisää aikaa yhteisille muistoille. Lahjoita aikaa aivotutkijoille, jotta Alzheimerin tautiin ja muihin muistisairauksiin voitaisiin löytää nopeammin uusia hoitokeinoja. 

Anna aineeton lahja

Kuvassa hymyilevät vanhempi pariskunta ja pieni lapsi ovat värikkäissä talvivaatteissa luistimet kaulassa.

Paketti 2: Lasten- ja nuorisopsykiatrian tutkimus

Joka vuosi monessa perheessä kuullaan lapsen tai nuoren ADHD-, masennus- tai syömishäiriödiagnoosi. Silloin yksi toive on ylitse muiden: saada lapselle aikaa ja mahdollisuuksia kasvaa omaksi itsekseen. Lahjoita lisää aikaa aivotutkijoille, jotta lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyviin häiriöihin löydettäisiin uusia hoitokeinoja. 

Anna aineeton lahja

Kuvassa hymyilevät isoäiti ja lapsenlapsi värikkäissä talvivaatteissa luistimet kaulalla.

 Paketti 3: Neurologisten sairauksien tutkimus  

Joka vuosi monessa perheessä kuullaan neurologisen sairauden, kuten MS- tai Parkinsonin taudin diagnoosi, joka muuttaa loppuelämän. Silloin yksi toive on ylitse muiden: saada lisää aikaa toimintakyvyn säilyttämiseksi. Lahjoita aikaa aivotutkijoille tutkimukseen ja uusien hoitokeinojen löytämiseen. 

Anna aineeton lahja

Kuvassa hymyilevä vanhempi pariskunta värikkäissä talvivaatteissa juomamukit kädessä.

Joulukortit ja banneri verkkosivuille

Anna lahja yksityishenkilönä?

Anna lahja täällä

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeemme ilmestyy 8-10 kertaa vuodessa.
Se sisältää uutisia aivotutkimuksesta, tutkijoista ja apurahoista
sekä tapahtumistamme, kampanjoistamme ja muusta toiminnastamme.

Keräyslupa

Poliisihallituksen keräyslupapäätös nro RA/2020/1171 01.10.2020 alkaen. Voimassa koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Aivosäätiö on yleishyödyllinen säätiö, jolle tehdyn vähintään 850 euron ja enintään 50 000 euron suuruisen rahalahjoituksen toinen yhteisö saa vähentää tulostaan verotuksessa. Verohallituksen päätös nro P0107228870.