Aivotutkimus

Aivotutkimus

Aivotutkimus kehittyy isoin harppauksin

Aivotutkimus menee isoin askelin eteenpäin. Esimerkiksi otsalohkodementian ja lihastautien diagnosointi on kehittynyt valtavasti ja aivoverenkiertohäiröiden hoito mullistunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Tutkimus tuo tärkeää uutta tietoa myös aivojen perustoiminnoista, kuten tiedonkäsittelystä. Aivotutkimuksen avulla voidaan myös yhä paremmin ymmärtää mistä erilaiset tunnereaktiot syntyvät ja miten ne vaikuttavat ihmisen sosiaalisiin suhteisiin. Myös suomalainen aivotutkimus on erittäin korkeatasoista.

Genetiikan eli perinnöllisyystieteen kehittyminen on mullistanut aivosairauksien tutkimuksen. Sen avulla saatiin muun muassa selville mitkä Alzheimerin tautia aiheuttavan APP-geenin mutaatiot aiheuttavat sairauden varhaista ja nopeasti etenevää muotoa. Geneettisten tutkimusten avulla on saatu myös valtavasti uutta tietoa isosta joukosta harvinaisia perinnöllisiä sairauksia.

Suomalainen aivotutkimus on erittäin korkeatasoista. Suomalaiset tutkijat ja tutkimuslaboratoriot ovat olleet avainasemassa muun muassa aivojen MEG (aivomagneettikäyrä eli magnetoenkefalografia) -kuvantamisen kehityksessä. Myös solu- ja molekyylibiologiaan perustuva neurobiologinen ja aivosairauksien geenitaustaa selvittävä perinnöllisyystieteellinen tutkimus ovat Suomessa maailman huippuluokkaa, kuten myös aivoverenkiertohäiriöiden hoidon kehittäminen ja eräät psykiatristen sairauksien tutkimusalueet.

Lahjoita aivotutkimukseen

Lahjoita

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeemme ilmestyy 8-10 kertaa vuodessa.
Se sisältää uutisia aivotutkimuksesta, tutkijoista ja apurahoista
sekä tapahtumistamme, kampanjoistamme ja muusta toiminnastamme.